Helsinki Pride

Pridea juhlitaan kansainvälisesti melko samoihin aikoihin, ja monien maiden pääkaupunki on juhlien keskipiste. Niin on myös Suomessa, jossa pääkaupunki Helsinki verhotaan vuosittain kesäkuussa sateenkaaren väreihin. Helsinki Pride on koko Suomen Pride-yhteisön päätapahtuma, jonka osallistujamäärät ovat valtavia.

Ensimmäinen Helsinki Pride vuonna 1975

Suomessa jo monta kymmentä vuotta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta toiminut Seta ry järjesti vuosittain juhlan toimintansa kunniaksi. Ensimmäinen Helsinki Pride jatkoi tätä perinnettä vuonna 1975. Alkuun Helsinki Pridea ei kuitenkaan järjestetty joka vuosi, vaan joka toinen vuosi.

Helsinki Priden vuodet

Helsinki Pride on alusta asti ollut monen tuhannen ihmisen yhteenkokoontuma, joka positiivisella tavalla tuo esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ylpeyttä omasta sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Vuosi 2010 oli kuitenkin erilainen Helsinki Pridelle, koska kulkuetta kohtaan tehtiin väkivaltainen kaasuisku aivan Aleksanterinkadun ja Kluuvikadun kulmalla. Kukaan ei kuollut, mutta moni sai oireita kyynelkaasusta ja paprikasumutteesta, jota oltiin käytetty iskussa. Syylliset saatiin kiinni ja heitä rankaistiin.

Nykyään Helsinki Pride -tapahtuma kerää kymmeniä tuhansia juhlijoita Helsingin kaduille. Vuonna 2018 Helsinki Prideen osallistui poliisin arvion mukaan jopa 100 000 ihmistä.

Helsinki Priden oheistapahtumia

Helsinki Pride on järjestetty vuosittain vuodesta 2006 alkaen. Pride -tapahtumia on järjestetty satunnaisesti myös muualla Suomessa, erityisesti isommissa kaupungeissa kuten Tampereella, Lappeenrannassa, Lahdessa, Oulussa ja Rovaniemellä.

Posts created 18

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Related Posts

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Back To Top
cenote